Karhu, metsänkuningas
Tänä vuonna lunta on ollut riittämiin koko Suomessa.
Karhujen on ollut hyvä köllötellä talvipesissään lumisen kauden ajan, välillä kylkeä kääntäen. Kevään tullen niidenkin on kuitenkin aika kömpiä pesistään.
Karhua harvoin kohtaa luonnossa. Metsänkuningas on tarkka kuuloinen ja haistaa kulkijan kaukaa, eikä yleensä käy tervehtimään ellei koe kulkijaa uhaksi itselleen tai pennuilleen.
Kerran on meidän porukasta karhu luonnossa nähty, autosta pitäen tosin. Mesikämmen oli päässyt valokeilaan auton eteen sännätessään ja jatkanut juoksuaan tietä pitkin paksu turkki heiluen. Taisi olla kuski karhun kanssa yhtä äimänä metsätielle yhtä aikaa osuessa.
Karhu on kunnioitusta herättävä eläin, jonka voima ei jääne kellekään epäselväksi. Tämän Suomen kansalliseläimen innoittamana on syntynyt myös meidän Otso seinäkellot.